keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Pionihulluutta ja perennapärinää

Kasvien(kin) suhteen olen kaikkiruokainen. Tuppaan hankkimaan kasveja, jotka kulloinkin sattuvat silmää miellyttämään ilman sen suurempaa suunnitelmallisuutta. Laadun lisäksi myös määrä on vähän hakusessa. Vaikka penkit ennestäänkin pursuavat perennaa ja pensasta niin hällä väliä. Aina joukkoon yksi uusi kasvi mahtuu. Ja joskus useampikin. Tänä keväänä haaviin on jo tarttunut muutamia pioneja ja perennoja.


Pioneja olen aiemminkin tilannut Pionien kodista. Toimitus on aina onnistunut hyvin ja juurakot ovat olleet moitteettomia. Tällä kertaa ihastuin neljään kiinanpioniin: White Sarah Bernhardiin, Hot Chocolateen, Green Haloon ja Elsa Sassiin (kuvat alla lainattu Pionien kodin nettisivuilta).


Kiinanpioni White Sarah Bernhard.


Kiinanpioni Hot Chocolate.


Kiinanpioni Green Halo.


Kiinanpioni Elsa Sass.


Viherpeukaloilta löysin joitakin herkkuperennoja: Alppipiikkiputkia, Isoidänunikoita, Isotähtiputkia (Venice), Kyläkurjenpolvia (Double Jewel), Tähkäesikoita ja Tarhaidänunikoita (Pink Pearl). Kuvat lainasin Viherpeukaloiden sivuilta.


Alppipiikkiputki


Isoidänunikko


Isotähtiputki Venice
Kyläkurjenpolvi Double Jewel


Tähkäesikko


Tarhaidänunikko Pink Pearl

Näille kaikille pitäisi löytyä hyvä paikka juurtua ja kasvaa. Onneksi viime kesältä on vielä multaa jäljellä iso kasa. Jos vaikka joutuu lapiohommiin ja uuden penkin tekoon...

4 kommenttia:

  1. oijoi, ihanan näköisiä. En itse ole uskaltautunut ostamaan taimia, tuossa oli senverran houkuttelevia - kuten kurjenpolvi, että mieli kovasti tekisi :)

    VastaaPoista
  2. Eivätkös vaan olekin aika herkkuja! Rohkaisen kovasti kokeilemaan! :-)

    VastaaPoista
  3. Raksu, ovatko nuo kyseiset kurjenpolvet helppohoitoisia /kestäviä? Etenkin tuo väri kiinnostaisi, tuollaisiin en puutarhamyymälöissä ole törmännytkään, enemmän vain sellaisiin siniliiloihin. Jotenkin vain olen pelännyt, että taimet vaurioituvat kuljetuksissa, se on ehkä ollut suurin syy, että olen arastellut niitä ostaa nettikaupoista. Täytyypä käväistä viherpeukaloiden sivulla :)

    VastaaPoista
  4. Ne kurjenpolvet (kylä-, loisto- ja espanjankurjenpolvi) joita minulla on ennestään, ovat olleet kestäviä ja helppohoitoisia. Väreiltään ovat olleet joko sinisävyisiä tai vaaleanpunaisia. Nettikaupasta en minäkään ole aiemmin tilannut kuin pioneja. Ainakin niiden taimet tulivat ehjinä perille.

    VastaaPoista