sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Pientä alkulämmittelyä ja kukas se siellä asuu?

Voi tätä riemua, kun tänäänkin pääsi pihatöiden makuun! Oksien ja risujen keräily lehmusten juurelta kävi alkuverryttelystä tulevalle puutarhastelulle.


Meidän seitsemää lehmusta vaivaa lehtipuun koro (muistaakseni se on taudin nimi), minkä vuoksi niiden oksia lahoaa ja tippuu alas tasaiseen tahtiin. Siivoamista siis riittää vuoden ympäri.



Lehdettömään aikaan lehmukset näyttävät lähinnä kummituspuilta. Aikoinaan pyysin arboristin  selvittämään, onko niille mitään tehtävissä, kun pöllömpikin näki, että jotain on vialla. Arboristi antoi kaksi vaihtoehtoa: korvataan puut uusilla tai tehdään oksistolle perusteellinen leikkaus. Koska ensimmäinen vaihtoehto ei meidän mielestä tullut kysymykseenkään ja toinen olisi maksanut maltaita, päädyimme nykyiseen tilanteeseen. Eli emme tehneet niille mitään. Hyvin ovat puut joka vuosi kasvaneet ja vihertyneet vaikka parin runkokin on ontto.

Kukas se täällä asuu?


Sottaisista jäljistä päätellen veikkaisin koloa mustarastaan yömajaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti