Tuoli

Tuoli (muistaakseni Nordalin) pysäytti katseen jossain puutarha- tai sisustuslehdessä keväällä. Sama tuoli näkyi olevan myös useamman verkkokaupan valikoimissa. Koska satanen pienestä puutarhatuolista tuntui minusta liian kovalta hinnalta, jäi tuoli hankkimatta.

Kunnes lomareissu Hangossa ystävien luona toi tuolin suoraan eteeni. Siinä se könötti yhden sisustuskaupan oven ulkopuolella. Iloinen yllätys oli, että kyseisen kappaleen saisi puoleen hintaan, koska istuimesta oli yksi lauta irti. Laudan kiinnitys kahdella ruuvilla ei ole homma eikä mikään, joten pakkohan tuoli oli ostaa.

Tuoli saa viettää kesän ulkosalla takkahuoneen edustalla. Talveksi siirrän sen puutarhahuoneeseen. Kummassakaan paikassa ei todennäköisesti kukaan tule siinä ikinä istumaan mutta on se vaan niin nätti! 


Kumma juttu ettei mies ymmärrä tätä tuoliasiaa ollenkaan...

Sekoilevat liljat

Liljakukot ovat aiemmin saaneet minut kiertämään liljat kaukaa. Se on harmittanut kovasti, näyttäväthän liljankukat jotenkin eksoottisilta ja erottuvat muista, "tavallisista", kukista.


Viime syksynä en kuitenkaan voinut ohittaa sipulipaketteja, joiden kuvissa koreili ihanan näköisiä liljoja. Ajattelin, että pääseehän niistä nopeasti eroon, jos kukkoja ilmaantuu. Valitsin sipuleita pitkään ja hartaasti ja kaikista ihanista vaihtoehdoista päädyin lopulta kahteen vaaleanpunaiseen ja kolmeen valkoiseen liljaan.


"Vaaleanpunaiset" liljat ovat nyt aloittaneet kukintansa ja näyttävät tältä:

Voi vietävä. Ovatkohan sipulit menneet pakatessa sekaisin vai voiko maaperä jotenkin vaikuttaa liljan väriin?

Oranssi sopii kyllä hyvin hopeamarunan harmaaseen, keijunkukan purppuraan ja mirrinmintun siniseen. Mutta ei värimintun vaaleanpunaiseen. Makuasioita tietenkin mutta luulen, että jos kukkoja ei ilmaannu niin siirrän nämä liljat talon taakse "tulipenkkiin" keltaisten piiskujen ja kallionauhusten, oranssien tarhapäivänliljojen ja tulikellukoiden, punaisen värimintun sekä sinisten ja liilojen kurjenmiekkojen luokse. 


Jännityksellä odotan valkoisten liljojen kukintaa.

Ruusu on ruusu on ruusu

Suomen kesä on lyhyt mutta vähäluminen, niinhän sitä tavataan sanoa. Viime talvet ovat puolestaan täällä ykkösvyöhykkeellä olleet poikkeuksellisen runsaslumisia, mikä on ollut hieno juttu joillekin aremmille kasveille, mm. ruusuille. Onhan lumi mitä parhain talvisuoja pakkasta vastaan. 


Lunta kummempaa talvisuojaa en ruusuille enää käytäkään. Muutama vuosi sitten suojasin ruusut hellästi pakkaspeitteillä, tarkasti ohjeiden mukaan. Keväällä suojahuppujen alta paljastuivat lyhyeksi kalutut, kuivat rangat. Myyrillä oli ollut lämpimät pippalot peitteiden suojissa!

Bonica 82

Terassin muurilla kasvavat Bonica 82 -ruusut eivät ennenkään ole pettäneet mutta tänä kesänä niiden kukinto on todella runsas, ehkä juuri hyvän talven jäljiltä. Kukkia on niin paljon, etteivät varret jaksa kannatella kaikkien painoa. Olenkin keräillyt katkenneita oksia maljakkoon sisälle. Olen myös poistanut lakastuneita kukintoja, mikä säästää energiaa nupuille sekä edistää ja jatkaa ruusun kukintaa. Vanha ja hyväksi havaittu kikka, joka todella toimii!


Bonica 82 -ruusujen lisäksi puutarhassamme kasvavat:

Viiniruusu eli Rosa Lübecker Rotspon - ryhmäruusu
nimensä mukaisesti viininpunaiset kukat kuin samettia

Leonardo da Vinci - ryhmäruusu
kukat vaaleanpunaiset

Neidon punastus eli Maiden´s Blush
(tunnetaan myös nimellä Nymfin reisi, Cuisse de Nymphe) - neidonruusu
kukat vaaleanpunaiset

Snow Pavement - Rosa Rugosa
lehdistö harmaanvihreä, vaaleanpunaiset kukat
taittuvat sini-harmaaseen

Louise Bugnet - tarhakurtturuusu
nuput puna-valkoiset, kukat valkoiset

New Dawn - köynnösruusu
kukat vaaleanpunaiset

Flammentantz - köynnösruusu
kukat tummanpunaiset

Edellisten lisäksi puutarhassamme kasvavat:
maantieruusu (Rosa Rugosa?), reunustaa pihatietä, tyytyy vähään ja tunkee läpi vaikka asfaltista, siemenistä saa hyvää kutituspulveria...


yksi nimetön, ilmeisesti joku tarhakurtturuusu tai sen sukulainen
Pohjantähti - köynnösruusu, ihana ja yllättävä jäännös aiemmin poistetusta köynnöksestä, kestävä ja kaunis mutta jumalattoman piikkinen!


Rosa Glauca eli punalehtiruusu, edellisen veroinen yllätys, versonut ilmeisesti lintujen kuljettamasta siemenestä








PS otsikko on lainaa Gertrud Steinilta

Puutarhahuone

Alussa meillä oli vain "lämmin" varasto, jossa ei voinut pitää mitään, koska tila on epäkäytännöllisen pitkä ja kapea, kylmä ja siellä haisi pahalta. Varasto oli monta vuotta tyhjillään kunnes viime kesänä keksimme, että tehdään siitä esikoiselle paikka kuivata ja säilyttää kiekkovarusteita (kaikki kiekkopoikien vanhemmat tietävät kuinka pahalle NE voivat haista...).


Siitä se sitten lähti. Samalla, kun Rakentaja ja Rahastonhoitaja purkivat varaston alkutekijöihinsä, paikkasivat katon, vaihtoivat homehtuneet sisä- ja ulkopuoliset laudat uusiin ja rakensivat uutta, alkoi minun mielikuvitukseni laukata. 


Tilastahan saisi oivallisen puutarhahuoneen! Rakentaja ja Rahastonhoitaja suhtautuivat muutokseen onneksi myötämielisesti, ehkä siksi, että tilan lämmittäminen vaatisi ikkunoiden ja oven uusimista ja kukkaron pohjaa venytettiin jo toiseen projektiin eli tiehen. Puolivalmis tila jätettiin talven yli odottamaan uusia, tarkempia sisustussuunnitelmia.


Tänä kesänä rakennustyö jatkui ja - ta daa! Nyt minulla on oma puutarhahuone.

Oven ulkopuolelle kiinnitin metallisen sydänkranssin, joka kirvoitti lähimmäiset vinoilemaan, että sydänkranssit koristavat yleensä ulkohuusseja. 

Mutta minä en välitä vinoilusta. Olen puutarhahuoneesta niin onnellinen.

Kiitos rakentajalle ja rahastonhoitajalle!

PS esikoisen kiekkokamat kuivuvat ensi kaudellakin kodinhoitohuoneessa...

Mieluinen vieras

Kova tuhina ja rapina pensaikossa paljasti mieluisan ja odotetun vieraan.

Ensimmäistä kertaa näimme siilin puutarhassamme viime syksynä. Parhaimmillaan suloisia piikkipalloja vieraili pihallamme kolmin kappalein enkä malttanut olla ruokkimatta niitä. Nopeasti ne oppivat, mistä ruokaa saa helposti. Koiranmakkarat ja muut herkut hävisivät vadilta vauhdilla. Tällä kertaa täytyy muistaa jättää niiden mahaan tilaa myös etanoille. Niitä meidän pihassa riittäisi vaikka kokonaiselle siilisuvulle!

Hävityksen kaunistus

Takapihalle siirsin aikoinaan kasveja, jotka halusin hävittää muualta puutarhasta väärän ja liian räikeän värin takia. Nyt tämä penkki alkaa näyttää siltä, millaiseksi sen mielessäni hahmottelin kolme kesää sitten. Alkukesällä siniset ja liilat kurjenmiekat pehmentävät angervon ja kuunliljan keltaista lehdistöä ja tulikellukan oranssia kukintaa. Myöhemmin penkki leimuaa keltaisena ja punaisena piiskujen, kallionauhusten ja värimintun kukkiessa.

Siperiankurjenmiekan hävittämistä suunnittelin joskus,
koska se ei moneen vuoteen kukkinut juuri lainkaan.

Myös lumipalloheiden hävittämistä mietin joka vuosi. Ei kukkimattomuuden vuoksi vaan koska se on aina täynnä kirvoja ja ties mitä ötököitä. Mutta ne eivät näytä pensasta haittaavan. Vuosi vuodelta se kasvaa suuremmaksi ja kukkii aina vain näyttävämmin, tänä vuonna runsaammin kuin koskaan aiemmin. Ja aina sen puhtaanvalkoiset, lumipalloa muistuttavat kukat viehättävät niin paljon, että heisi saa jälleen kerran jäädä paikoilleen.

Lumipalloheiden valkoiset pallot koristavat
muuten niin vihreää näkymää.
Etualalla erottuu jo pionien nuppuja.

Valkoisena loistaa myös viirukirjokanukka, joka jakaa etupihan pelikenttään ja talon viereiseen terassialueeseen. Varsinkin loppukesästä, elokuun hämärissä illoissa sen valkoisuus pomppaa esille. Onneksi ei tätäkään tullut aikoinaan hävitettyä vaikka pensas joskus kuuluikin sarjaan "inhokkipensaat".

Mutta yksi perenna, joka todellakin sai lähteä, oli syysasteri. Syysasteri on sinällään kaunis kasvi, joka kukkii vielä syksyllä muiden jo lakastuttua mutta sen leviämistahti on sitä luokkaa, että heikompia hirvittää. Nyt sen paikalla komeilee ängelmä.

Ängelmän harmahtava lehdistö käy hyvin
yhteen kuunliljan kelta-harmaisiin lehtiin.

Hurmaava puutarhavierailu

Espoon Puutarhayhdistyksen jäsenenä pääsimme ystäväni kanssa vierailemaan hurmaavassa puutarhassa, jota on rakennettu ja vaalittu rakkaudella vuosikymmenten ajan.

Puita oli paljon noin 1700 neliölle mutta tunnelma oli silti valoisa. Se johtui varmasti rohkeasta alaoksien poistamisesta, mikä paljasti puiden kauniit rungot korkealla kukkivien latvusten alta. Melkein kuin neitoset minihameissa, nuo puut!

Puutarhassa oli hyödynnetty luonnonkiveä mitä ihanimmilla tavoilla. Joka puolella näkyi kivestä tehtyjä aitoja, polkuja ja kivireunuksia.

Myös orangerien rakentamisessa oli hyödynnetty luonnonkiveä. Ja kaikki työt oli tehty isäntäväen omin voimin!

Puutarhassa kasvoi paljon arkoja harvinaisuuksia: japaninvaahteroita, samettihortensia, wisteria, erilaisia kirsikoita, magnolia... Voi, miten jotkut onnistuvatkin näiden herkkujen kanssa!

Kaiken ihanuuden kruunasi kaunis kalliopohjainen lampi suihkulähteineen.

Kiitos isäntäpariskunnalle mahdollisuudesta kurkistaa kauniiseen puutarhaan, josta on pariinkin otteeseen tehty juttuja Viherpiha-lehteen!