Hävityksen kaunistus

Takapihalle siirsin aikoinaan kasveja, jotka halusin hävittää muualta puutarhasta väärän ja liian räikeän värin takia. Nyt tämä penkki alkaa näyttää siltä, millaiseksi sen mielessäni hahmottelin kolme kesää sitten. Alkukesällä siniset ja liilat kurjenmiekat pehmentävät angervon ja kuunliljan keltaista lehdistöä ja tulikellukan oranssia kukintaa. Myöhemmin penkki leimuaa keltaisena ja punaisena piiskujen, kallionauhusten ja värimintun kukkiessa.

Siperiankurjenmiekan hävittämistä suunnittelin joskus,
koska se ei moneen vuoteen kukkinut juuri lainkaan.

Myös lumipalloheiden hävittämistä mietin joka vuosi. Ei kukkimattomuuden vuoksi vaan koska se on aina täynnä kirvoja ja ties mitä ötököitä. Mutta ne eivät näytä pensasta haittaavan. Vuosi vuodelta se kasvaa suuremmaksi ja kukkii aina vain näyttävämmin, tänä vuonna runsaammin kuin koskaan aiemmin. Ja aina sen puhtaanvalkoiset, lumipalloa muistuttavat kukat viehättävät niin paljon, että heisi saa jälleen kerran jäädä paikoilleen.

Lumipalloheiden valkoiset pallot koristavat
muuten niin vihreää näkymää.
Etualalla erottuu jo pionien nuppuja.

Valkoisena loistaa myös viirukirjokanukka, joka jakaa etupihan pelikenttään ja talon viereiseen terassialueeseen. Varsinkin loppukesästä, elokuun hämärissä illoissa sen valkoisuus pomppaa esille. Onneksi ei tätäkään tullut aikoinaan hävitettyä vaikka pensas joskus kuuluikin sarjaan "inhokkipensaat".

Mutta yksi perenna, joka todellakin sai lähteä, oli syysasteri. Syysasteri on sinällään kaunis kasvi, joka kukkii vielä syksyllä muiden jo lakastuttua mutta sen leviämistahti on sitä luokkaa, että heikompia hirvittää. Nyt sen paikalla komeilee ängelmä.

Ängelmän harmahtava lehdistö käy hyvin
yhteen kuunliljan kelta-harmaisiin lehtiin.