Väkeä oli liikkeellä niin paljon, että kuvaamisesta ei meinannut tulla mitään. Jotain sain kuitenkin vangittua kameralla vaikka yleiskuvat jäivätkin tungoksen takia ottamatta.
Tässä muutama makupala fiilistelyyn ja haaveiluun.
![]() |
Yleisalueella oli valtavasti tulppaaneja. |
![]() |
Muotoiltu marjakuusiaita sai sormet syyhyämään: huomenna täytyy päästä saksimaan oman puutarhan kuuset. |
![]() |
Ja lisää tulppaaneja. Näitä sai onneksi ostaa kotiinkin. |
Pelikentän päätyyn haaveilen liuskekivillä rajatusta perennapenkistä. |
Vanhat tammitynnyrit toisivat puutarhaan rustiikkia tunnelmaa. |
![]() |
Tämän istuinryhmän muotokieli kolahti kerralla. Siinä on jotain uutta ja erilaista. |
Kukkapöydistä en niinkään ole välittänyt - ennen tätä yksilöä, jonka huolisin vaikka olohuoneeseen! |
Ja tulihan siellä Kivikankaan osastolla pyörähdettyä parissa kasvihuoneessakin. Julkaisukelpoisia kuvia en valitettavasti saanut otettua, koska niin moni muukin messuvieras niitä kävi ihastelemassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti