torstai 13. syyskuuta 2012

Valioluokan perennoja

Muutama perenna ansaitsee puutarhassamme vilpittömiä kehuja pitkän ja kauniin kukintansa ja terveytensä vuoksi.


Vuosi sitten ostettu vaaleanpunainen väriminttu.

Vaaleanpunainen väriminttu talvehti hyvin, ei valloita kukkapenkkiä agressiivisesti punaisen sisarensa tavoin ja kukkii kauan. Todella kauan. Meidän puutarhassa kukinta alkoi jo heinäkuussa eli sitä on kestänyt jo yli kaksi kuukautta!

Äidiltä saatu valkoinen syysleimu.
Tässä rantakukan kaverina.

Valkoinen syysleimu kukkii myöhään, tuoksuu huikaisevan hyvälle eikä ole ainakaan tähän mennessä kärsinyt vielä koskaan härmästä. Joka vuosi se kasvattaa nätisti poikasia, jotka on helppo napata ja istuttaa muualle puutarhaan tai antaa ystäville. Vaikka korkeutta tulee melkein puolitoista metriä, se pysyy tanakasti pystyssä ilman sen kummempaa tukemista.


Ystävältä saatu syysmaksaruoho.

Syysmaksaruoho on niitä kasveja, joka on kaunis oikeastaan koko ajan: ensin keväällä, kun sen pienet, pyöreät versot vihertävät ensimmäisten perennojen joukossa sekä myöhemmin nuppuvaiheessa ja näin alkusyksyllä, kun se kukkii. Se on kivan "kompakti" kasvi, josta saa vaikka matalan reunusaidan. Tämä hauska idea löytyy videon pätkästä Planning a cottage garden, jonka olen listannut tuohon oikeaan laitaan otsikon Ideoita ja inspiraatioita -alle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti