"Jos ei saada taloa, pystytän pihalle teltan"

Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Kohteena ei ollut talo vaan suuri piha, jossa kasvoi jo hyvään puunikään ehtineitä lehmuksia, tammia, kuusia - ja jalava. Pensaat olivat suuria mutta perennoja ei ollut kuin pienen penkin verran terassin edessä.


Nyt kahdeksan vuotta myöhemmin kaikki on toisin. Pihasta on kasvanut puutarha. Perennoille on raivattu enemmän tilaa (ja raivataan joka vuosi lisää mieheltä vaivihkaa...), on rakennettu muureja, terasseja ja pergoloita. Kunnon hörhönä olen tietenkin sitä mieltä, ettei puutarha ole vieläkään valmis.


Suuri viirukirjokanukkapensas jakaa puutarhan neljään erilaiseen huoneeseen: "pelikenttään", jossa nimensä mukaisesti on eniten nurmikkoa, talon edustalla sijaitsevaan "olohuoneeseen", jossa ovat terassi ja grillikatos, "leikkimökkiin" eli tulevaan potageriin sekä "takkahuoneen edustaan" talon itälaidalla. Viime mainittu myllättiin viime kesänä kokonaan uusiksi. Innolla odotan, miten tuijat, seppelvarvut ja pieni allas ovat selvinneet valtavan lumikuorman alla...

Yllä pelikenttä vuosi sitten keväällä. Etualalla perennapenkin laajennus odottamassa uusia perennoja.


Alempana kuvassa grillikatos ja sen viereinen perennapenkki. Taustalla pilkistävät punalehtiset kasvit purppuraheisiangervo Diabolo sekä naapurin verivaahtera.

Uutta kohti

Ensimmäiset haparoivat askeleet uuteen maailmaan jännittävät. Eihän minun koskaan eikä ikinä pitänyt aloittaa omaa blogia. 

Mikä kumma sai pääni kääntymään? 

Ehkä vastarinnan pehmensivät kevätaurinko ja sulavat hanget. Tai koristeomenapuun alta jo sinnikkäästi pilkistävät krookukset sekä mustarastaiden liverrys. Ja lopullisesti varmaan se toinen hörhöilijä, joka kannusti rohkeasti kokeilemaan.