lauantai 24. tammikuuta 2015

Talvinen puutarha


Talvinen puutarha on hiljainen ja valkoinen.








Ohut lumivaippa korostaa kasvien ja puutarhan muotoja ja pehmentää niiden reunoja.









Valkoisen vaipan alta voi erottaa jälkiä kesäelämisestä: tuonne on jäänyt kesäkalusteita, tuonne taas puutarhuri on hukannut ruukkuja ja unohtanut koristeita.










Peikkokin on unohtunut jalavan oksalle. Siellä se on keinunut läpi tuulten ja tuiskujen.




Osa perennapenkeistä on säntillisen tasaisesti lumen peitossa, toisista taas pilkistää siellä täällä talventörröttäjiä, jotka paljastavat puutarhurin syksyiset kiireet ja tekemättömät työt.





Onneksi tekemättömiä töitä voi jatkaa taas keväällä. Talvilepo on tehnyt hyvää, koska valon lisääntyminen saa ajatukset taas huomaamatta hiipimään puutarhaan.

Tänään, tasan kuukausi jouluaatosta, sää on puolipilvinen ja pouta. Eilisillan ja yön aikana satoi lunta noin viitisen senttiä. Lämpötila on +1°C. 





tiistai 20. tammikuuta 2015

Valo

Vielä ehtii nauttia hämärän hyssystä, sinisestä hetkestä ja kynttilän valaisemista koti-illoista. Pian hiljalleen lisääntyvä valo valtaa päivät, ja illat pitenevät kuin varkain. Ennen kuin huomaakaan puutarhurin päivään mahtuu valoisia tunteja kellon ympäri eikä aherrukselle ole mittaa eikä määrää.






Sitä ennen nautimme siis talvisesta puutarhasta, laiskottelusta ja tunnelmoinnista kynttilälyhtyjen valossa. 

Rakastan kynttilälyhtyjä ja niiden lämmintä, pehmeää valoa. Olen ripustellut useampia lyhtyjä puutarhaan, kaiken kaikkiaan niitä taitaa olla kahdeksan. Suurin osa on kyllä ihan käytännön syistä aseteltu lähelle taloa: näin sammuttelu sujuu yötä vasten sukkelammin ja ne tietenkin näkyvät paremmin myös sisälle.




sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Pajuparka

Sula maa ja paksu kerros painavaa nuoskalunta osoittautuivat huonoksi yhdistelmäksi kymmenisen vuotta vanhalle riippapajulle (tai  oikeasti kyseessä on kai riipparaita mutta itse olen aina nimittänyt sitä pajuksi tai riippapajuksi). 




Eräänä päivänä sankan lumisateen jälkeen paju kaatui lumen painosta. Olisi silloin heti pitänyt käydä ravistelemassa lumet pois pajun päältä mutta en  hennonut, koska puu näytti niin satumaiselta korkeine lumihattuineen. Nyt sen pelastaminen taitaa olla liian myöhäistä.

Kaiken kaikkiaan talvi on tänä vuonna ollut ainakin täällä Etelä-Suomessa outo. Lämpötila on sahannut edestakaisin ja taivaalta on vuorotellen satanut lunta ja vettä. Tylsää.


keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Samasta sipulista

Ei kai ole mitenkään harvinaista, että jouluhyasintti tekee useamman kukan samasta sipulista. Mutta nyt yhdestä sipulista avautui kaksi eri väristä kukkaa, jotka lisäksi näyttävät siltä kuin ne olisivat kokonaan eri lajia.

Onko kukaan törmännyt joskus vastaavaan ilmiöön?




Tämän veikeän hyasintin myötä toivotan kaikille oikein hyvää alkanutta vuotta! Olkoon se täynnänsä samanlaisia iloisia yllätyksiä!