sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Puutarhamatematiikkaa

Selkä jumittaa eilisen haravointiurakan jäljiltä. Viiden tunnin aherruksen jälkeen poiskuljetusta odottaa 1 650 litraa lehtiä. Säkkeihin mahtuakseen moinen lehtimäärä vaatii 150 litran jätesäkkejä peräti 11 kappaletta!

Haravointia virkisti yksi myöhäinen kukkija. Keväällä istutettu ukonhattu ehti kuin ehtikin kukkaan tällä kasvukaudella!




Ja tänään jo näytti siltä, ettei kukaan olisi koskenut haravaan koko syksynä.

PS 
Myönnetään. Lehtien poiskuskaaminen on typerää. Mutta minkäs teet, kun uusi komposti odottaa tuloaan, pihalla ei kertakaikkiaan ole tilaa suurille lehtikasoille eikä kotiloiden lisääntymisellekään haluaisi tarjota liian hyviä olosuhteita.

tiistai 14. lokakuuta 2014

Lumihiutale

Sisääntulossa on vielä häivähdys kesää jäljellä. Valkoinen lumihiutale kukkii innokkaammin kuin koskaan.




Nähtäväksi jää, milloin Lumihiutale vaihtuu oikeiksi lumihiutaleiksi.




Sitä ennen nautitaan syksystä. Hyvää syyslomaa nykyisille ja tuleville lomalaisille! 




lauantai 11. lokakuuta 2014

Yllätys puutarhassa

Päivän puutarhaurakointi alkoi tänään iloisella yllätyksellä.




Keväällä kirsikkapenkkiin istutettu kimikki, ´Cimicifuga Ramosa Brunette´, oli avannut kukkansa!




Ja mikä tuoksu tällä tummalehtisellä tähkäkimikillä onkaan! Erilainen kuin New Dawn -ruusulla ja liljoilla mutta vähintään yhtä ihana. 

Yllätys antoi uutta puhtia puutarhailuun. Penkkien siivous ja nurmikonleikkuu sujuivat kuin leikiten, ja huomenna homma jatkuu haravoinnilla.




torstai 9. lokakuuta 2014

Päätös pihatietarinalle

Pihatietarina sai vihdoin yhdenlaisen päätöksensä, kun elokuun lopulla asensimme siirtonurmikon paikalleen. 





Ihan valmista ei ole vieläkään. Sorareunus aidan alla kaipaa vielä viimeistelyä. Ja kun ehtisi niin ostaisi lamput tolppiin ja pyytäisi sähkömiehen hommiin. Toistaiseksi ollaan pärjätty kynttilälyhdyillä.





Siirtonurmikkoa laitoimme myös tulevan kasvihuoneen lähelle paikkaan, jossa aikoinaan oli vain hiekkaa lasten keinujen alla. Keinujen ja ylimääräisen hiekan poiston jälkeen paikan valloittivat rikkaruohot. Nyt nurmikko on onneksi siisti ja yhtenäinen koko talon pituudelta.




Edellisessä postauksessa mainittu Suuri Laiskuus valtasi myös kasvihuoneen asentajan, joten kasvihuonetta joutuu nyt odottelemaan ensi vuoteen.


sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Suuri laiskuus

Puutarha on nuokkunut ruususen unta pari kuukautta. Suuri laiskuus saapui loppukesän helteiden mukana ja vei puhdin kaikelta puutarhaan ja pihaan liittyvältä tekemiseltä, myös blogin päivittämiseltä.

Laiskat kesäpäivät tallentuivat kuitenkin kameraan, ja nyt syksyn tultua voin tarrautua kesän rippeisiin selailemalla kuvia kesäisestä puutarhasta.

Liljoja, syysleimuja ja kärhöjä grillikatoksen penkissä.






Kirsikkapenkin liljoja ja pallohortensia. Jälkimmäisen riippuvat lehdet muistuttavat kuuman kesän kuivuudesta.




Itse siemenestä kasvatetut salkoruusut yllättivät kukinnalla heti ensimmäisenä vuotenaan. Osa kukista oli jännästi kerrottuja ja osa yksinkertaisia. Toivottavasti näistä saa nauttia ensi vuonnakin.




Kaksivärinen syysleimu vankistuu hitaasti vuosi vuodelta.





Sitä sun tätä pelikentän aurinkopenkissä.




Liekö kuivuuden ansiota, että punatähkät kukoistivat parhaiten ikinä.




Yhdeksi suosikiksi nousi tämä yhdistelmä: tarhapäivänlilja ja syysleimu. Ensin mainitun kukinta vivahtaa leimun liilaan jotenkin juuri oikealla tavalla.




Ostetut ukonhatut eivät ehtineet kukkaan ikinä mutta ystävältä saatu kirjoukonhattu ei pettänyt.




Lopuksi aavistus lähenevästä syksystä.




Artisokkien kasvatus siemenestä onnistui hyvin ja satoa tuli kerättäväksi asti.




Kokille vain tuli pupu pöksyyn ja lopulta päädyttiin jättämään artisokat kasvimaan koristukseksi.